Vaikka pikalainat ovatkin saaneet paljon negatiivista julkisuutta mm. koronkiskureina ja maksuhäiriömerkintöjen aiheuttajina, on pikavippi silti todellisuudessa edullisin mahdollinen markkinoilla oleva pieni laina. Vippi maksaa keskimäärin noin 25 senttiä jokaista lainattua euroa kohden. Pankkilainat taas esimerkiksi maksavat noin 80 senttiä jokaista lainattua euroa kohden, joten pankkilainat ovat todellisuudessa huomattavasti pikavippejä kalliimpi vaihtoehto.
Syy siihen, miksi vippejä pidetään niin kalliina, on todellinen vuosikorko. Vippipalveluiden tulee lain mukaan ilmoittaa lainojensa todelliset vuosikorot. Todellinen vuosikorko on kuitenkin todellisuudessa tarkoitettu laskettavaksi vain lainoille, joiden laina-aika on vähintään yhden vuoden mittainen. Muutoin laskun tuloksesta tulee vääristynyt, kuin on käynyt myös pikavippien kohdalla. Kukaan ei todellisuudessa maksa pikavipistä tuhansien prosenttien vuosikorkoja, ja ennemmin kuluja kannattaakin katsoa euroissa, kuin laskennallisissa prosenteissa.
Pikalainapalvelut tarjoavat helposti heti lainaa netistä, ilman vakuuksia tai takaajia. Pankeista ei ole mahdollista saada pieniäkään lainoja heti, vaan niitä joutuu odottelemaan poikkeuksetta useita viikkoja. Toiseksikaan pankeista ei pääsääntöisesti ole mahdollista saada alle 1000 euron lainoja. Miksi kukaan kuitenkaan haluaisi ottaa lainaa 1000 euroa, jos sitä todellisuudessa tarvitsee vain satasen tai pari? Tällöinhän ehdottomasti järkevämpi, ja luonnollisesti edullisempi, vaihtoehto on esimerkiksi vippi 100€ tai 200€ pikavippi.
Vaikka monesti mm. erinäisillä keskustelufoorumeilla niin väitetäänkin, ei pikalainaa ole mahdollista saada, jos eivät luottotiedot ole kunnossa. Näin jo luottotietonsa menettäneet kuluttajat eivät siis voi enää lisätä velkataakkaansa pikalainojen avulla. Tosin, jos luottotiedot ovat kunnossa, eivät pikalainapalvelut voi tietää, paljonko asiakkaalla on jo ennestään lainoja rästissä. Tähänkin asiaan muutoksen toisi positiivinen luottorekisteri, josta luotontarjoajat näkisivät asiakkaalla jo olemassa olevat lainat. Päättäjät eivät kuitenkaan syystä tai toisesta ole olleet halukkaita ottamaan käyttöön positiivista luottorekisteriä.
Ongelma, ettei olemassa olevia luottoja voi nähdä, ei ole yksin vippipalveluiden, vaan myös pankkien ongelma. Joskus on käynyt niin, että jopa kymmenen eri pankkia on myöntänyt lainaa samalle asiakkaalle, kun tämä on valehdellut, ettei muita olemassa olevia lainoja ole. Media tosin antaa monesti kuvan, että ongelma koskee vain vippipalveluita, ja pahimmillaan joskus annetaan jopa sellainen mielikuva, etteivät vippipalvelut välitä asiakkaidensa ylivelkaantumisesta pätkääkään.
Väitöksessä ei kuitenkaan ole mitään järkeä, sillä miksi yksikään lainapalvelu antaisi lainaa ilman vakuuksia asiakkaalle, jolla tietää jo ennestään olevan liikaa velkoja? Ei kuulosta kovin järkevältä liiketoiminnalta antaa lainaa ehdoin tahdoin asiakkaalle, joka ei lainaansa pysty maksamaan takaisin. Monet pienet pikavippiyritykset ovatkin joutuneet konkurssin partaalle, ja pahimmillaan jopa konkurssiin, huonoista maksajista aiheutuneiden luottotappioiden takia.